Haku
 

Huipputekniikan yritystoiminnan edistäjä

- ohjaa ja johtaa yrityskehitystoiminnan uudistamista Oulun seudulla
- rakentaa ja kehittää kasvuyritysten toimintaa tukevia kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja
- luo ja käynnistää tarvelähtöisesti uudenlaisia liiketoimintaa kehittäviä toimenpiteitä
- toimii aktiivisena vaikuttajana ja viestijänä

Oulun innovaatiostrategia, Oulun seudun osaamiskeskusohjelma ja Invest in Oulu -palvelu ovat yhtiön vetämistä ohjelmista merkittävimpiä. Oulu Innovation aloitti toimintansa vuoden 2005 alussa, jolloin Technopolis Oyj eriytti toteuttamansa Oulun seudun osaamiskeskusohjelman omaksi yhtiökseen.

Visio

Oulu Innovation Oy:n ohjaamat toimet synnyttävät uusia markkinajohtajia merkittävän kokoisille markkinoille.

Missio

Oulu Innovation Oy:n tehtävä on saada aikaan toimia, joilla Oulun seudulla globaaleilla markkinoilla toimivien yritysten määrä ja niiden liikevaihto kasvaa. Tavoitteena on kasvattaa seudulla toimivien yritysten lukumäärää, vauhdittaa niiden kasvua ja houkutella alueelle yrityksiä ja osaajia muualta.

Omistajat

Oulu Innovationin suurimpia omistajia ovat Oulun kaupunki ja Technopolis Oyj. Edellisen osuus yhtiön osakkeista on nykyisin 42 ja jälkimmäisen 13 prosenttia. Lisäksi omistajien joukossa on yhdeksän Oulun alueen kuntaa, parikymmentä keskeistä teknologiayritystä, Oulun yliopiston tukisäätiö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, VTT, Finnvera ja Oulun kauppakamari.

Omistajayritykset edustavat Oulu Innovationin toiminnan kohteena olevia aloja eli toimivat lähinnä tieto- ja viestintä-, hyvinvointi-, bio- ja ympäristötekniikan toimialoilla.

Talous

Oulu Innovation on voittoa tavoittelematon yhtiö, joka myy palveluja ja saa rahoitusta seuraavilta tahoilta: yritykset,  Oulun kaupunki, Oulun seudun kunnat, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulun lääninhallitus, sisäministeriö, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ja Tekes.

Toimiva johto

Vt. toimitusjohtaja Olli Löytynoja

Hallitus

Juha Ala-Mursula, Oulun kaupunki (pj.)
Juha Juntunen, Technopolis Oyj
Juho Risku, Visualway Design Oy
Jussi Paakkari, VTT
Pentti Ilmasti, Stora Enso Oyj
Risto Kimari, Oulun seudun ammattikorkeakoulu